Author Archives: Anna-Liisa Lamsa

Onko suojatie jalankulkijalle suojaton?

Joka toinen jalankulkijan kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus ja liikennevakuutuksista korvatuista jalankulkijoiden loukkaantumisista tapahtuu suojateillä. Nämä onnettomuudet ovat vain jäävuoren huippu. Niiden lisäksi on runsaasti tilanteita, joissa jalankulkija välttää yhteentörmäyksen auton kanssa vain täpärästi. Mihinkään muuhun johtopäätökseen en voinut tulla jouduttua itsekin kolmen päivän sisällä kaksi kertaa tilanteeseen, jossa suojatietä ylittäessäni suojatielle kaahanneen auton ja minun väliin jäi pelottavan vähän matkaa. Näin siitä huolimatta, että kummallakin kerralla lähdin ylittämään suojatietä tilanteessa, jossa kyseiset autot olivat pysähdyksissä.

Ensimmäisellä kerralla, pari päivää sitten, ajoin pyörällä liikennevalottomaan risteykseen. Risteykseen tultuani lähdin ylittämään suojatietä pyörää taluttaen. Tuolloin vähän matkan päässä suojatiestä pysähdyksissä olleen auton kuljettaja painoi kaasua ja ylitti suojatien pyöräni eturenkaan edestä.  Onnekseni auto ei tällä kertaa osunut pyörääni tai minuun ja selvisin säikähdyksellä. Törmäys ei ollut kuitenkaan kaukana. Toinen kerta tapahtui tänään, kun lounastauolta töihin palatessani lähdin jalankulkijoiden valon vaihduttua vihreäksi ylittämään katua. Tuolloin risteyksen vastakkaiselta puolelta lähti kaasuttaen liikkeelle kääntyvä auto, joka tuli suoraan minua kohti. Tuossa tilanteessa kuljettaja sai vain vaivoin pysäytettyä auton ennen kuin se olisi törmännyt minuun.

Vuosien mittaan vastaavia tilanteita on ollut muitakin. Vuosia sitten lasten kanssa autolla liikkeellä ollut isä törmäsi taluttamaani pyörään ja jatkoi matkaansa pysähtymättä. Törmäyksen voimasta kertoo jotakin se, että polkupyöräni runko katkesi keskiön takaa. Mitenkähän olisikaan käynyt, jos vastaava törmäys olisi tapahtunut pyörällä ajaessani. Useamman kerran olen saanut hypätä kiireellä suojatieltä jalkakäytävälle, pois kohti suojatietä kaasuttavan auton tieltä. Noissa tilanteissa olen miettinyt, miten olisi käynyt, jos suojatiellä olisi ollut ikäihminen tai henkilö, jonka mahdollisuudet hypätä pois suojatieltä nopeasti olisivat olleet muutoin rajalliset. Olisiko jalankulkija tuolloin jäänyt auton alle? Lukemattomia ovat myös ne tilanteet, joissa olen pitkään odottanut pääsyä suojatien yli. Noissa tilanteissa toisella kaistalla oleva auto on joskus pysähtynyt päästääkseen minut tien yli, mutta vastapäisestä suunnasta suojatietä lähestyvä ei ole tehnyt minkäänlaista elettä pysähtyäkseen. Toki jalankulkijat huomioiviakin autoilijoita on. Vaaratilanteita on kuitenkin aivan liian paljon.

Suojatieonnettomuuksia tutkittaessa on toistuvasti käynyt ilmi, ettei autoilija ole huomannut jalankulkijaa. Kaikissa tilanteissa tämä selitys ei ole uskottava tai on ainakin kysyttävä, mikä on vienyt autoilijan huomion. Huomion herpaantumisen ohella vaaratilanteita aiheuttaa myös välinpitämättömyys, esimerkiksi tilanteissa joissa autoilija ohittaa suojatien eteen pysähtyneen auton pysähtymättä. Eikö autoilijalle noissa tilanteissa tule mieleen, että toisen auton suojatien eteen pysähtymisellä on jokin syy vai siirtääkö autoilija vastuun suojatien turvallisesta ylittämisestä yksinomaan jalankulkijalle? Näin asia ei saa olla.

Suojatieonnettomuuksista lukiessani ja itse läheltä piti tilanteisiin joutuessani, en ole voinut välttyä sen pohtimiselta, tiedostavatko autoilijat, miten vakavasta liikennerikkomuksesta niissä on kyse. Suojatien yli ajamisessa pysähtymättä on kyse piittaamattomuudesta ja joko liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tai törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Onnettomuustapauksissa ja myös läheltä piti tilanteissa, joissa poliisi sattuu paikalle, voi autoilijalle tulla sakkoja tai jopa ajokieltoa. Kaikkein törkeimpiä tapauksia voidaan puida myös raastuvassa. Rangaistukset voivat tuntua kovilta, mutta niin niiden tuleekin olla. On vain hyvä, jos ne saavat autoilijan löysäämään kaasujalkaa ja kunnioittamaan suojatietä. Monessa tapauksessa ei olisi pahitteeksi, jos ajokieltoon määrätylle autoilijalle määrättäisiin liikennesääntöjen kertauskurssi autokoulussa. Näin vaaratilanteita ei syntyisi ainakaan sen vuoksi, ettei liikennesääntöjä tunneta kunnolla. Toivon mukaan sääntöjen kertaus pistäisi autoilijan miettimään myös sitä, ettei koskaan saa olla niin kiire, että sen vuoksi vaarantaa toisten tiellä liikkujien terveyden ja hengen.

Moni suojatieonnettomuus olisi vältettävissä, jos autoilijat muistaisivat hiljentää vauhtia suojatietä lähestyessään. Tarpeen on myös kiinnittää huomiota siihen, onko jalankulkija suojatiellä tai pyrkimässä suojatielle. Siis ollaan me kaikki tarkkoina liikenteessä ja muistetaan kunnioittaa suojatietä.

Terveisin Anna-Liisa

 

 

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=448419 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Jaa tämä sivu

Miksi tarvitaan työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua?

2.11.2016

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=414932 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Naiset vaikuttajina

Suomi on ollut edelläkävijä naisten aseman suhteen.   Vuonna 1864 säädettiin laki 25 vuotta täyttäneiden naimattomien naisten täysivaltaisuudesta. Vuonna 1906 naiset saivat ääni- ja vaalikelpoisuuden ja samana vuonna valittiin ensimmäiset naisparlamentaarikot.  1800-luvun alussa perustettiin yksityisiä tyttökouluja ja hieman myöhemmin myös valtiollisia kouluja säätyläistytöille. Naisylioppilaiden määrä nousi 1890-luvulla niin, että vuosisadan vaihteessa tyttöjä oli ylioppilaista jo 65 %.

Naimisissa olevat naiset olivat kuitenkin miestensä edusmiehisyyden alaisina aina vuoden 1929 avioliittolakiin saakka. Käytännössä tämä tarkoitti, että aviomiehellä oli oikeus vaimon mahdollisiin palkkatuloihin ja jollei avioehtoa ollut, myös hänen omaisuuteensa. Myös naisen toiminta kodin ulkopuolella oli pitkään rajoitettua ja naisen tuli pyytää aviomieheltään lupa kodin ulkopuoliseen toimintaan. Tätä taustaa vasten viime vuosisadan alun naisvaikuttajien toiminta on sitäkin merkittävämpää. Yksi tuon ajan vaikuttajanaisista on Oulun Nuijan Naisten (= Suomalaisen puolueen paikallinen naisosasto, Oulun Kokoomusnaisten edeltäjä) ja Oulun Kokoomusnaisten perustajajäsen ja näiden yhdistysten ensimmäinen puheenjohtaja Maikki Santaholma (1869–1959).

1930 kouluhallitus tiedusteli, löytyisikö Oulusta sopivaa tilaa tyttölyseon yläluokille. Kaupunki ilmoitti, ettei sopivaa tilaa ollut, eivätkä miesvaltuutetut välttämättä pitäneet tyttöjen jatkokoulua tarpeellisenakaan.  Asiasta kuultuaan Oulun Kokoomusnaiset valtuuttivat Maikki Santaholman hoitamaan asiaa. Yhteistyössä NNKY:n ja Oulun Naisliiton edustajien kanssa Maikki Santaholma etsi soveltuvan väliaikaisen tilan ja lähetti Oulun kaupunginvaltuustolle kirjelmän, jossa valtuustoa kehoitettiin myöntämään määräraha tyttölyseon yläluokille.  Kokouksessaan Oulun kaupunginvaltuusto myönsi vuokrarahan ja näin Oulun tyttölyseo saatiin laajennettua 9 -luokkaiseksi. Tämän merkitystä lisää se, että tämä tapahtui aikana, jolloin naimisissa olevia naisia oltiin vasta alettu kohdella täysivaltaisina kansalaisina. Yläluokkien saaminen oli merkittävä edistysaskel naisten asemassa myös sikäli, että koulutus ja sivistys olivat tuolloin ja ne ovat edelleen avainasemassa uuden, edistyvän yhteiskunnan luomisessa.

Naisten asemassa on tapahtunut paljon 1930-luvun jälkeen. Tänä päivänä sekä lukio- että yliopisto-opiskelijoista suurempi osa on naisia kuin miehiä.  Myös Stubbin hallituksessa on ministereinä enemmän naisia kuin miehiä. Päättyneellä kaudella eduskunnassa oli kuitenkin miesenemmistö ja myös pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä useammat ovat miehiä kuin naisia.  Vuonna 2010 enemmistö lapin kuntapäättäjistä oli miehiä ja myös kunnanjohtajien ja kuntayhtymäjohtajien joukossa miehillä oli selkeä enemmistö. Sosiaalijohtajat sen sijaan olivat useimmiten naisia.  Listaa naisten ja miesten aseman eroista voisi jatkaa, mutta perusasetelma ei sillä muuttuisi.

Vaikka naiset ovat nykyisin koulutetumpia kuin miehet, ovat miehet johtavassa asemassa ja vaikuttajina useammin kuin naiset. Syitä tähän on haettu naisten uravalinnoista. Sukupuoli vaikuttaa edelleen siihen, mille aloille nuoret naiset ja miehet useimmiten hakeutuvat opiskelemaan. Toisaalta tilanteeseen vaikuttavat naisten hoivavelvollisuuksista aiheutuvat urakatkokset, jolloin uralla eteneminen tai jo uralla eteenpäin pyrkiminen voivat jäädä naisilla perhevelvollisuuksien jalkoihin. Tämän lisäksi eroja on selitetty naisten kunnianhimon ja esimieheltä saadun kannustuksen puutteella sekä talouselämän arvoilla. Ehkäpä edelleen ajatellaan, että koti on naisen maailma ja maailma on miehen koti. Vastaavasti paikkaa hakeneelta tai johtavassa asemassa olevalta naiselta voidaan odottaa huomattavasti enemmän kuin vastaavassa tilanteessa olevalta mieheltä. Tämän ovat monet johtavassa asemassa olevat tai sellaisiin pyrkineet naiset todenneet.

Edistysaskeleita naisten asemassa ja oikeuksissa on otettu, mutta vielä on tehtävää, jotta Suomi olisi Kokoomusnaisten tavoitteiden mukaisesti maailman paras maa naisille 2017. Naiset vaikuttajina ovat tekijöitä ja vastuunkantajia. Jos jokin työ pitää saada tehdyksi, valitaan siihen nainen. Ehkäpä tämä oli myös sen miehen kokemus, joka Kemin markkinoilla kohdatessamme totesi, että eduskuntaan pitäisi valita enemmän naisia. Tässä asiassa päätäntävalta on nyt äänestäjillä – äänestä naista vaikuttajaksi ja vastuunkantajaksi.

 

Terveisin Anna-Liisa

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=316639 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Päiväparkki ja vertaistukea

Viime vuosina olen saanut seurata läheltä useamman omaishoitajan arkea. Aina he eivät ole olleet omaishoidontuen piirissä, eikä omaishoidon lisäksi tarvittavien palvelujen saaminen ole ollut itsestään selvää. Aina saadut kotisairaanhoidon palvelut ja muut tukipalvelut eivät ole myöskään olleet riittäviä. Näiden kokemusten myötä minulle oli itsestään selvää, että osallistun Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n haastekampanjaan ja tutustun omaishoitajien arkeen. 

Vierailin maaliskuun puolivälissä Rovaniemen Taukopirtillä. Aamupäivän aikana sain tavata Napapiirin omaishoitajat ry:n työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, tutustua päiväparkkitoimintaan ja osallistua omaishoitajien vertaistukiryhmään. Aamupäivän tunteihin mahtui keskustelua, laulua ja naurua, mutta myös puhetta huolenaiheista, jaksamisesta ja palveluketjujen toimivuudesta – tai toimimattomuudesta.

Kaikkein päällimmäiseksi asiaksi aamupäivän aikana nousi omaishoitajien jaksaminen. Jaksaakseen hoitaa läheistään omaishoitaja tarvitsee vapaapäiviä, eikä ajan saaminen myös vapaa-ajan harrastuksiin olisi pahitteeksi. Moni omaishoidettava tarvitsee kuitenkin jatkuvaa hoivaa, joten vapaahetken saati vapaapäivän saaminen edellyttää toimivia sijaishoidon palveluita. Vapaa-ajassa on kyse paitsi omaishoitajan jaksamisesta, myös hänen oikeuksistaan. Mitään työtä ei tehdä tauotta 7/24, joten tätä ei voida vaatia myöskään omaishoitajalta. Omaishoitajilla on oikeus vapaapäiviin ja -hetkiin, eikä hänen tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että jättää omaisensa hetkeksi muiden hoitoon.

Toinen aamupäivän aikana toistuvasti esillä ollut aihe oli palveluketjujen katkeamattomuus. Se, että asioita pallotellaan viranomaiselta toiselle ja apua täytyy hakea usealta luukulta, syö turhaan omaishoitajien voimavaroja. Omaishoitajat kokivat hyvänä tiimilääkärisysteemin, jossa niin omaishoitaja kuin hoidettavakin saivat asioida tutulla lääkärillä. Näin aikaa ei mennyt sairaushistorian turhaan läpikäymiseen, vaan lääkärikäynnillä päästiin heti asiaan. Palveluketjujen katkeamattomuutta voisi kehittää edelleen perustamalla omaishoidon koordinaattorin virka. Tehtävään palkattavan tulisi olla hoitoalan ammattilainen, joka huolehtisi paitsi omaishoidettaville tarjottavien palveluiden koordinoinnista, myös omaishoitajien jaksamisesta.  

Omaishoitajia ei saa unohtaa, jotta he jaksavat tärkeässä työssään. Niin omaishoitajan vapaiden toteutumista kuin palveluketjujen katkeamattomuuttakin voidaan edistää omaishoitolailla. Aiemmin on säädetty lailla omaishoidontuesta. Lain eri pykäliä on uudistettu useampaan otteeseen. Nyt tarvitaan kokonaisvaltaisempaa lakiuudistusta. Tärkeää on muistaa, ettei omaishoidontuessa ole kyse ainoastaan omaishoitajalle maksettavasta korvauksesta, vaan myös jollei ennen muuta omaishoidon tueksi tarvittavasta palvelupaketista.

 

Terveisin

 

Anna-Liisa

 

Teksti julkaistu myös Omaishoitajien ja läheisten liiton sivuilla http://www.omaishoitajat.fi/p%C3%A4iv%C3%A4parkki-ja-vertaistukea

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=315025 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Nuoriostyölakiuudistuksen lähtökohtia

30.3.2015

Nuorisotyölakia ollaan uudistamassa.  Lakiuudistuksen lähtökohtana on säilyttää vanhasta laista se, mikä toimii ja kohdentaa uudistukset asioihin, joissa kaivataan muutosta. Lähestyn tässä lakiuudistusta kolmen näkökulman kautta. Ensiksi tarkastelen, kuka on nuori nuorisotyössä. Toiseksi pohdin alueellista yhdenvertaisuutta ja sen toteutumismahdollisuuksia nuorisotyössä. Lopuksi kiinnitän huomiota ennalta ehkäisevän työn vs. korjaavan työn painotuksiin.

Lakiuudistuksen yhteydessä on kysytty, kuka on nuori nuorisotyössä ja mikä on nuorisotyön kohdejoukko.  Se, miten kysymykseen vastataan vaikuttaa olennaisella tavalla nuorisotyön ja samalla myös nuorisotyötä säätelevän lain sisältöihin.

Nykyinen nuorisolaki määrittelee nuoriksi kaikki alle 29-vuotiaat. Nuorisotyön kohdejoukkoon kuuluviksi luetaan näin myös alle kouluikäiset, 0-6-vuotiaat lapset. Lakiuudistuksen yhteydessä on keskusteltu siitä, pitäisikö ikämääritystä muuttaa. Ikärajojen määrittämiseksi on kysytty nuorilta, ketkä ovat heidän mielestään nuoria. Yleisiä vastauksia ovat olleet 13–18-vuotiaat tai 13–25-vuotiaat.

Itse lähtisin ikämäärityksissä toiminnasta. Ketkä osallistuvat nuorisotoimen järjestämään toimintaan ja keille toiminta on suunnattu. Nuorisotyö vastaa monissa kunnissa koululaisten iltapäiväkerhoista ja nuorisotaloilla käyvät 13 vuotta täyttäneiden ohella myös 7-12-vuotiaat alakoululaiset. Erilaisiin nuorisotapahtumiin puolestaan osallistuu myös 18 vuotta täyttäneitä. Nuorisotyön kohdejoukon ulottaminen 18–25-vuotiaisiin on myös kansainvälinen yhteistyö huomioiden perusteltua. Alle kouluikäisiin suunnattu lapsi- ja perhetyö sen sijaan ei mielestäni kuulu nuorisotyön tehtäviin.

Yksi lakiuudistuksen tavoitteista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen nuorille asuinpaikasta riippumatta. Tavoitteena tämä on tärkeä, mutta samalla helpommin sanottu kuin tehty. Olosuhteet ovat pääkaupunkiseudun metropolialueella kovin erilaiset kuin Lapin selkosilla. Lapissa ja muuallakaan harvemmin asutuilla seuduilla nuorisotaloa tai nuorten työpajaa ei välttämättä löydy lähimailta.  Myös nuorisovaltuusto saattaa olla useamman kunnan yhteinen. Harvaan asutuilla alueilla korostuukin kuntien välisen yhteistyön ohella – tai jopa ennen kaikkea – kunnallisen nuorisotyön yhteistyö paikallisten muiden nuorisokasvattajien kanssa.

Lakiuudistuksen yhtenä lähtökohtana on ennaltaehkäisevä työote. Samanaikaisesti kuitenkin keskustellaan etsivästä nuorisotyöstä ja on esitetty myös kysymys, olisiko tarpeen perustaa nuorisotyöhön valtakunnallinen mielenterveystyön kehittämiskeskus. Nuorisotyön tehtävänä ei kuitenkaan ole erityisopetuksen tai terapiapalvelujen tarjoaminen. Sen sijaan olennaista on nuorten kohtaaminen ja heidän näissä kohtaamisissa saamansa psykososiaalinen tuki. Lakiuudistusta valmisteltaessa onkin tärkeää tunnistaa ja tunnustaa se työ, jota nuorisotyössä jo tehdään ja etsiä keinoja ennaltaehkäisevä työn jatkuvuuden varmistamiseen nuorisotyössä. 

Terveisin

Anna-Liisa

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=314409 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Eväitä yhdessä kasvamisen matkalle

Suomalainen yhteiskunta on muuttunut rajusti viime vuosikymmeninä. Vielä 1960-luvulla merkittävä osa väestöstä sai elantonsa maanviljelystä ja maaseudun suurperhe oli tavanomainen perhetyyppi. 1970–1980-luvuilla teollisuudesta ja palvelualoilta elantonsa saavien osuus kasvoi. Vaikka muutoksissa on ollut lähtökohtaisesti kyse elinkeinorakenteen muutoksista, on niillä ollut vaikutuksensa myös perhe-elämään. Elinkeinorakenteen muuttuessa monet muuttivat työn perässä maalta kaupunkiin ja aiemmin perheessä toteutettuja toimintoja siirrettiin kodin ulkopuolella palkkatyönä hoidettaviksi. Perhekoko pieneni ja perhe-elämä yksityistyi. Muutosten rajuutta kuvaa hyvin se, että Suomessa muutokset tapahtuivat kahdessa vuosikymmenessä, kun niihin meni Norjassa 80 vuotta ja Ruotsissa 50 vuotta.

Tämän päivän vanhemmat kasvattavat lapsiaan erilaisessa ympäristössä kuin se, missä he ovat itse kasvaneet. Sukulaiset asuvat usein kaukana toisistaan, eivätkä naapurit välttämättä tunne toisiaan. Perheenjäsenillä on omat kodin ulkopuoliset, iänmukaiset maailmansa, vanhemmilla työnsä, pienillä lapsilla päivähoitopaikkansa ja isommilla lapsilla koulunsa. Tämän lisäksi perheenjäsenillä voi olla myös vapaa-ajalla omia harrastuksiaan ja menojaan. Kärjistyneimmillään koti voi olla kuin huoltoasema, jossa perheenjäsenet käyvät syömässä, peseytymässä, nukkumassa ja vaihtamassa vaatteita ennen kuin rientävät taas kukin omiin menoihinsa.

Yhteiskunnan muutosten myötä myös lapsuus ikävaiheena on muuttunut. Monet aiemmin nuoruuteen liitetyt asiat ovat tänä päivänä usein jo pikkukoululaisten tai jopa sitä nuorempien arkea. Lasten kasvuun ylipäätäänkin vaikuttavat monet perheen ulkopuoliset tekijät. Tilanne on vanhemmille helposti hämmentävä. Samat vanhemmuuden mallit, jotka toimivat 1960–1970-luvuilla, eivät välttämättä riitä 2010-luvulla. Vanhemmat voivat olla epävarmoja esimerkiksi siitä, missä kulkee lapsen itsemääräämisoikeuden raja. Onko heillä oikeutta kysyä, missä peruskouluikäinen lapsi on ollut koulupäivän jälkeen?  Jo vasta koulunkäyntinsä aloittanutta voidaan myös pitää jo niin isona, että hän pärjää hyvin itsekseen koulupäivän jälkeen ja jopa myöhäisillan tunteihin saakka.

Tämän päivän yleisin lastentauti on aikuisen nälkä. Vaikka nykylapset voivat olla monessa suhteessa tietäviä ja osaavia, ei heistä tule isoja sen aiemmin kuin ennenkään. Lapsesta ei tule isoa yhdessä yössä hänen aloittaessaan koulunkäynnin tai täyttäessään 12 tai 15 vuotta, eikä heti sen jälkeenkään. Tuen tarve kyllä muuttaa muotoaan ikävuosien karttuessa, mutta se on yhä olemassa. Mikäli lapsi jää vaille aikuisten riittävää tukea, hän ei saa olla lapsi. Tällöin kasvuiän kehitystehtävät voivat jäädä vaille riittävää ratkaisua ja myös kypsä aikuisuus voi jäädä aikanaan saavuttamatta.

Päävastuu lapsen kasvun tukemisesta on aina vanhemmilla. Vanhempien mahdollisuudet tukea lasten kasvua voivat kuitenkin joutua eri tilanteissa koetukselle. Vanhempien voimavaroja voi verottaa niin liika työ kuin työn puutekin. Toisaalta esimerkiksi perherakenteen muutokset voivat johtaa tilanteeseen, jossa perhe tarvitsee ulkopuolista apua. On myös tilanteita, joissa kotoa itsenäistymässä oleva nuori ei välttämättä halua ottaa apua vastaa omilta vanhemmiltaan tai hän ei halua rasittaa vanhempiaan omilla ongelmillaan. Tämänkaltaisissa tilanteissa tarvitaan perheen ulkopuolisten aikuisten tukea.

Myös vanhemmat tarvitsevat kasvatustehtävässään ja kasvussaan vanhempina tukea. Usein apua haetaan ensi sijassa sukulaisilta tai muilta perheen lähipiiriin kuuluvilta.  Aina perheellä ei kuitenkaan ole sukulaisia tai ystäviä, joiden puoleen kääntyä. Noissa tilanteissa korostuu perheiden yhteistyö päivähoidon ja koulun kanssa. Vaikka kasvatuksen ammattilaiset eivät voi ottaa vanhempien kasvatusvastuuta kannettavakseen, on niiden tehtävänä vanhempien tukeminen kasvatustehtävässä. Tämän lisäksi päivähoito ja koulu voivat toimia aloitteentekijöinä vanhempien keskinäisen yhteistyön ja yhteisöllisen kasvatuskumppanuuden vahvistamisessa.

Hyvin toimivaa yhteisöä kasvun paikkana voisi verrata joukkuepeliin. Hyvin toimivaa joukkuetta luonnehtii ehkä parhaiten sen jäsenten kokemus kuulumisesta joukkueeseen “meidän koulu” tai “meidän asuinalue” henki. Myös hyvin toimiva joukkue kohtaa joskus vaikeuksia, mutta niistä on mahdollista selviytyä yhdessä.  Yhteisölliset siteet muodostavat sosiaalisen turvaverkon, joka kannattelee myös niiden lasten tervettä ja tasapainoista kasvua, jotka eivät syystä tai toisesta saa kotoaan riittävää tukea omalle kasvulleen. Tätä voitaisiin kai tavoitella?

Terveisin

Anna-Liisa

 

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=308777 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Minne peruskoulun jälkeen?

Nuorten jatkokoulutukseen ja ammatinvalintaan liittyvät kysymykset ovat lähiaikoina ajankohtaisia monissa perheissä.  Oman alan valinta voi kuitenkin olla peruskoulun päättövaiheessa olevalle nuorelle haasteellinen tehtävä. 

Nuorella ei välttämättä ole mielikuvaa, mitä opiskelu ja työnteko tietyllä koulutus- ja ammattialalla merkitsevät. Mielikuva ammattialasta voi olla myös kapea, jolloin niin opinnot kuin niiden jälkeiset työmahdollisuudet nähdään rajatumpina kuin ne ovat todellisuudessa. Esimerkiksi datanomikoulutuksesta kiinnostunut nuori voi tykätä pelata tietokonepelejä tai media-assistentin koulutukseen mielivä haaveilla urasta musiikkibisneksen parissa.  Omat mielenkiinnonkohteet voivat olla opintojen kantava voima. Vaarana on kuitenkin, ettei peleistä kiinnostunut nuori jaksa kiinnostua ohjelmoinnista tai musiikkibisneksestä kiinnostunut matematiikan ja kielten opinnoista, jos näiden opintojen yhteys tuleviin työtehtäviin on jäänyt heille hämärämmäksi.

Yksi niin opiskelupaikkaa miettivää nuorta kuin hänen vanhempiaankin mietityttävä asia on myös se, onko alan töitä saatavissa valmistumisen jälkeen.  Epävarmuus alan työllisyydestä näkyykin paitsi alavalinnoissa, myös nuorten alttiutena keskeyttää koulutus ammattialoilla, joilla työllisyystilanne on heikko. Myös uutiset YT-neuvotteluista ja irtisanomisista vaikuttavat niin nuorten alanvalintaan kuin koulutuksessa pysymiseenkin.  1990-luvun pankkikriisin aikaan tämä näkyi merkonomiopintojen keskeyttämisinä. Parin viime vuoden aikana Nokian irtisanomiset ovat puolestaan syöneet datanomikoulutuksen kiinnostavuutta.

Alanvalintaa ei helpota se, että jatkokoulutukseen hakeutuminen voi merkitä samalla muuttoa pois kotoa. Mieleistä koulutusta välttämättä ole tarjolla kotikunnassa eikä välttämättä lähiseudullakaan.  Tähän vaikuttavat niin koulutusyksiköiden erikoistuminen kuin myös nuorisoikäluokan pieneneminen eri alueilla. Jos ikäluokan koko on vain muutamia kymmeniä nuoria, on vaikeaa ylläpitää monipuolista koulutustarjontaa paikkakunnalla. Edes seutukunnallisesti ei välttämättä löydy riittävästi nuoria tietyn alan ammatilliseen koulutukseen sen paremmin kuin lukioihinkaan.

Vaikka valinta on vaikea, se on silti tehtävä. Nuori tarvitsee kuitenkin valinnan tekemisessä aikuisen tukea ja ohjausta. Aikuinen voi toimia nuorelle mallina ja kertoa, mitä työ tietyllä alalla on ja millaisissa työtehtävissä tietyn alan koulutuksen saaneet voivat toimia. Perinteinen, vanhempien malliin pohjautuva ammatinvalinnan väylä oli vallitseva vielä 1950–1960-luvulla. Opettajien lapsista tuli usein opettajia, juristin lapsista juristeja ja maanviljelijän vanhimmalla pojalla ei ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin tilanpidon jatkaminen.

Vaikka ajat ovat muuttuneet, on vanhempien tai muun mallin jalanjäljille lähteminen edelleen yksi nuorten ammatinvalinnan pääväylistä. Perinteistä ammatinvalinnanväylää voidaan verrata junaan. Tälle tielle lähtiessään nuori tietää suhteellisen tarkasti, minne hän on matkalla. On helppoa valita ala, josta tietää, mitä alalla opiskelu ja työskentely ovat.

Myöhäismodernia ammatinvalintaa voidaan sen sijaan verrata urheiluautoon. Nämä valinnat pohjautuvat hänen omiin mielenkiinnonkohteisiinsa ja valintoihinsa. Nuori joutuu matkan aikana tekemään valintoja, mihin suuntaan kääntyy eri risteyksissä. Valinnan perusteena voivat olla koulumenestyksen ohella harrastukset. Nuori voi haluta esimerkiksi lumilautailijaksi.  Aikuisen ensireaktio tämänkaltaiseen urasuunnitelmaan on herkästi, etteihän siitä saa elantoa. Tuossa vaiheessa aikuisen on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä muuta ura voisi olla kuin lumilatailua. Kenties nuori voisi toimia lumilautailun opettajana tai lumilautojen myyjänä.

Samankin alan sisällä on useampia vaihtoehtoja. Tämä on hyvä muistaa myös silloin, jos nuori näkee edessään umpikujan, joko sen vuoksi ettei pääse opiskelemaan haluamalleen alalle tai alan tulevaisuus näyttää epävarmalta. Urapolun näyttäessä päätyvän umpikujaan, voi aikuinen yhdessä nuoren kanssa miettiä, mitä vaihtoehtoja alalla on. Mitä voisi olla persoonallinen ammattitaito alalla, mitä reittejä siihen voi päästä ja millaisia urapolkuja se mahdollistaa? Samaan tai samankaltaiseen päämäärään voi päästä eri reittejä pitkin.

Aikuisten yhtenä tehtävänä – ehkä tärkeimpänä – on toivon ylläpitäminen nuorten elämässä. Toivon ylläpitämisessä on kyse nykyisten ja tulevien mahdollisuuksien näkemisestä. Palautetta antaessaan aikuinen on nuorelle peili, josta nuori näkee ennen kaikkea vahvuutensa, mutta myös mahdollisesti alanvalinnassa huomioitavat rajoitteet. Mikä ja millainen nuori on ja mitä hänestä voi tulla? Ehkä aikuisen ehdotukset eivät tunnu nuoresta heti omilta. Tästä huolimatta niillä on merkitystä nuoren etsiessä omaa paikkaansa. Ehkäpä nuori voi enemmin tai myöhemmin todeta, että mitäs minulle sanottiinkaan tai varmistua siitä, ettei tietty ala ole missään tapauksessa oma juttu. Sekin on hyvä tunnistaa, kun etsii omaa polkuaan ja paikkaansa maailmassa.  

Terveisin

Anna-Liisa

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=307782 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit