Tavoitteena palveluiden integraatio

Yksi sote -uudistuksen tavoitteista on palveluiden integraatio. Integraatiotavoite ei koske ainoastaan sote -palveluja, vaan myös niiden sovittamista yhteen esimerkiksi kasvupalveluiden kanssa. Integraation merkitys korostuu, kun puhutaan paljon palvelua tarvitsevista asiakkaista.

Nykyinen palvelujärjestelmä on sirpaloitunut niin, että paljon palvelua tarvitseva asiakas joutuu usein hakemaan palveluja useista eri paikoista.  Esimerkiksi kokemusasiantuntija Katja Lemberg asioi vajaan neljän vuoden aikana kolmessakymmenessä eri organisaatiossa ja tapasi sata ammattilaista. Hänet kohdattiin eri palveluissa yksittäisten palvelutarpeiden ja oireiden kautta ja tarkasteltiin vain pientä sirpaletta hänen elämänkokonaisuudestaan. Kokonaisuuden hallinta jäi Katjalle itselleen ja tämä tapahtui tilanteessa, jossa hän oli masennukseen sairastuttuaan kaikkein heikoimmillaan.

Vaikka Katjan kokemuksissa on kyse yksittäistapauksesta, kuvaavat ne yleisemminkin sirpaloituneen palvelujärjestelmän kehittämistarpeita. Mikäli paljon palveluja tarvitsevan asiakkaan tilannetta ei tarkastella kokonaisuutena, voivat eri palveluiden tavoitteet olla keskenään ristiriitaisia. Yhden ammattilaisen mielestä työ on asiakkaalle parasta lääkettä, toinen ehdottaa lepoa, kolmannen mielestä asiakkaan tulisi liikkua enemmän, neljännen kehottaessa häntä keskittymään kodin siistinä pitämiseen. Tavoitteiden ollessa ristiriitaisia ei eri palveluille asetettuja tavoitteita saavuteta, vaikka asiakasta autettaisiin kaksin käsin. Sen sijaan syntyy kierre, jossa palvelutarve kasvaa edelleen, mutta asiakas voi silti jäädä vaille ensisijaisesti tarvitsemaansa palvelua. Tällöin hoidetaan pikemminkin oireita kuin niiden taustalla olevia syitä.

Sirpaloituneessa palvelujärjestelmässä myös asiakastieto on sirpaleina. Eri ammattilaisten välistä tiedonkulun puutetta perustellaan useimmiten tietosuojalla. Näin jopa tilanteissa, joissa lainmukaista estettä viranomaisyhteistyölle ei ole, vaan laki jopa velvoittaa eri toimijoita yhteistyöhön. Usein palveluiden välinen tiedonkulku jää asiakkaan vastuulle.  Asiakas ei kuitenkaan välttämättä tiedä, mitä kertoa kenellekin ja miksi. Myös käytettävissä oleva aika on rajallinen asiakkaan joutuessa aina uuden ammattilaisen kohdatessaan selittämään, kuka hän on ja mihin hän tarvitsee apua. Tällöin keskustelu rajautuu herkästi yhteen palveluun jota ei soviteta yhteen muiden palveluiden kanssa.

Sirpaleisessa palvelujärjestelmässä hukataan resursseja.  Palveluiden yhteensovittamattomuudesta aiheutuva hukka kasvaa erityisen suureksi paljon palvelua tarvitsevien palveluissa.  Hukkaa lisää edelleen, jos tieto eri palveluiden välillä ei kulje. Hukan välttämiseksi tarvitaan sekä palveluiden että asiakastietojärjestelmien integraatiota ja eri palveluiden koordinaatiota.

Integraatio on keino sekä tuottaa parempia ja vaikuttavampia palveluja että saada säästöjä aikaan. Palvelu on vaikuttavaa kun oikea asiakas on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Säästöjä syntyy, kun asiakkaat saavat ajoissa apua, sen sijaan että ongelmat ennättäisivät pitkittyä ja kasaantua. Toisaalta säästöjä syntyy palveluiden turhan päällekkäisyyden jäämisestä pois, eikä siinä ole suinkaan kyse palvelun laadun heikennyksestä vaan pikemminkin päinvastoin.  Integraatio onkin tavoite, johon kannattaa pyrkiä.

 

Teksti on julkaistu myös Kokoomuksen hyvinvointiverkoston blogissa

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=500497 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Jaa tämä sivu

Mitä hyötyä työttömälle on aktivoinnista?

15.12.2017

Työttömien aktivointimallin hyödyt ovat jääneet aiheesta käytävässä keskustelussa vähälle huomiolle. Mallin kritiikki on kohdistunut sekä työttömiltä edellytettävään aktiivisuuteen että mahdolliseen työttömyysturvan leikkaukseen, jonka työtön voi kuitenkin välttää olemalla aktiivinen. Mallin ideana on, että työttömän on 65 työttömyysetuuspäivän tarkastelujaksolla tehtävä viikon ajan työtä tai osallistuttava viiden päivän ajan työllistymistä edistäviin palveluihin. Mikäli hän ei tee tätä, menettää hän yhden korvauspäivän kuukaudessa seuraavan tarkastelujakson ajaksi. 

Aktivointimalli kannustaa työttömiä myös lyhytaikaisemman työn vastaanottamiseen.  Viikon työssäoloehdon edellyttämän 18 tunnin minimityöajan voi kerätä yhtenäisen työsuhteen sijaan neljän viikon aikana esimerkiksi tekemällä sijaisuuksia tai osa-aikatyötä. Ne kartuttavat samalla työkokemusta ja voivat johtaa pysyvämpään työllistymiseen.  Tästä sain näyttöä työnantajille tekemässäni kysely- ja haastattelututkimuksessa, jossa työnantajat totesivat työnhakijan tuttuuden ja osaamisesta saatujen näyttöjen olevan olennaisia tekijöitä palkkauspäätöksiä tehtäessä.

Aktivointimallissa helpotetaan yrittäjyyden aloittamista ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä. Työtön voisi aloittaa yritystoiminnan ja saada neljän kuukauden ajan työttömyysetuutta yritystoiminnan sitä estämättä. Yrityksestä saatavat tulot huomioitaisiin tällöin työttömyysetuuden määrässä. Tämä olisi selkeä parannus tilanteeseen, jossa jo pienimuotoinen ja sivutoiminen yrittäjyys voidaan tulkita päätoimiseksi tai työtön joutuu työttömyysetuutta saadakseen todistelemaan, ettei yritystoiminta rajoita hänen mahdollisuuksiaan ottaa vastaan kokopäivätyötä.

Malliin sisältyvä työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen minimiehto mahdollistaa myös lyhytkestoisen opiskelun sekä opinnot, joissa opiskelupäivien määrä jää viiteen – kuuteen päivään tarkastelujaksolla. Minimiehto ei kuitenkaan rajoita palvelun kestoa minimiin sen paremmin opinnoissa, kuntouttavassa työtoiminnassa kuin muissakaan työllistymistä edistävissä palveluissa.

Kuntouttavaa työtoimintaa voidaan hyödyntää työttömien aktivoinnissa ja työllistymisen edistämisessä monin eri tavoin riippuen siitä, missä työllistymisen vaiheessa työtön on.  Kuntouttavassa työtoiminnassa voidaan hankkia ja harjoitella työtaitoja ja työelämätaitoja, esimerkiksi työnantajien arvostamaa työelämän pelisääntöihin liittyvää osaamista. Toisaalta painopiste voi olla työttömän työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja vahvistamisessa ja urasuunnitelmien tekemisessä työkyky huomioiden.

Aktivointimallin voisi kiteyttää toteamukseen, että työn ja työllistymisen edistämisen tulee olla aina kannattavampaa kuin joutenolo. Työnhaku ja työllistymisen edistäminen on työttömän työtä ja työttömyyskorvausta maksetaan vastineeksi tästä työstä. Sinänsä muutos nykytilanteeseen ei ole niin dramaattinen kuin aktivointimalliin kohdistuneen kritiikin perusteella voisi olettaa. Työtön ei saa nykyisinkään työttömyyspäivärahaa automaattisesti, vaan työttömyysetuuksien saaminen edellyttää aktiivista työnhakua ja työllistämispalveluihin osallistumista.

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=484865 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Onko suojatie jalankulkijalle suojaton?

Joka toinen jalankulkijan kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus ja liikennevakuutuksista korvatuista jalankulkijoiden loukkaantumisista tapahtuu suojateillä. Nämä onnettomuudet ovat vain jäävuoren huippu. Niiden lisäksi on runsaasti tilanteita, joissa jalankulkija välttää yhteentörmäyksen auton kanssa vain täpärästi. Mihinkään muuhun johtopäätökseen en voinut tulla jouduttua itsekin kolmen päivän sisällä kaksi kertaa tilanteeseen, jossa suojatietä ylittäessäni suojatielle kaahanneen auton ja minun väliin jäi pelottavan vähän matkaa. Näin siitä huolimatta, että kummallakin kerralla lähdin ylittämään suojatietä tilanteessa, jossa kyseiset autot olivat pysähdyksissä.

Ensimmäisellä kerralla, pari päivää sitten, ajoin pyörällä liikennevalottomaan risteykseen. Risteykseen tultuani lähdin ylittämään suojatietä pyörää taluttaen. Tuolloin vähän matkan päässä suojatiestä pysähdyksissä olleen auton kuljettaja painoi kaasua ja ylitti suojatien pyöräni eturenkaan edestä.  Onnekseni auto ei tällä kertaa osunut pyörääni tai minuun ja selvisin säikähdyksellä. Törmäys ei ollut kuitenkaan kaukana. Toinen kerta tapahtui tänään, kun lounastauolta töihin palatessani lähdin jalankulkijoiden valon vaihduttua vihreäksi ylittämään katua. Tuolloin risteyksen vastakkaiselta puolelta lähti kaasuttaen liikkeelle kääntyvä auto, joka tuli suoraan minua kohti. Tuossa tilanteessa kuljettaja sai vain vaivoin pysäytettyä auton ennen kuin se olisi törmännyt minuun.

Vuosien mittaan vastaavia tilanteita on ollut muitakin. Vuosia sitten lasten kanssa autolla liikkeellä ollut isä törmäsi taluttamaani pyörään ja jatkoi matkaansa pysähtymättä. Törmäyksen voimasta kertoo jotakin se, että polkupyöräni runko katkesi keskiön takaa. Mitenkähän olisikaan käynyt, jos vastaava törmäys olisi tapahtunut pyörällä ajaessani. Useamman kerran olen saanut hypätä kiireellä suojatieltä jalkakäytävälle, pois kohti suojatietä kaasuttavan auton tieltä. Noissa tilanteissa olen miettinyt, miten olisi käynyt, jos suojatiellä olisi ollut ikäihminen tai henkilö, jonka mahdollisuudet hypätä pois suojatieltä nopeasti olisivat olleet muutoin rajalliset. Olisiko jalankulkija tuolloin jäänyt auton alle? Lukemattomia ovat myös ne tilanteet, joissa olen pitkään odottanut pääsyä suojatien yli. Noissa tilanteissa toisella kaistalla oleva auto on joskus pysähtynyt päästääkseen minut tien yli, mutta vastapäisestä suunnasta suojatietä lähestyvä ei ole tehnyt minkäänlaista elettä pysähtyäkseen. Toki jalankulkijat huomioiviakin autoilijoita on. Vaaratilanteita on kuitenkin aivan liian paljon.

Suojatieonnettomuuksia tutkittaessa on toistuvasti käynyt ilmi, ettei autoilija ole huomannut jalankulkijaa. Kaikissa tilanteissa tämä selitys ei ole uskottava tai on ainakin kysyttävä, mikä on vienyt autoilijan huomion. Huomion herpaantumisen ohella vaaratilanteita aiheuttaa myös välinpitämättömyys, esimerkiksi tilanteissa joissa autoilija ohittaa suojatien eteen pysähtyneen auton pysähtymättä. Eikö autoilijalle noissa tilanteissa tule mieleen, että toisen auton suojatien eteen pysähtymisellä on jokin syy vai siirtääkö autoilija vastuun suojatien turvallisesta ylittämisestä yksinomaan jalankulkijalle? Näin asia ei saa olla.

Suojatieonnettomuuksista lukiessani ja itse läheltä piti tilanteisiin joutuessani, en ole voinut välttyä sen pohtimiselta, tiedostavatko autoilijat, miten vakavasta liikennerikkomuksesta niissä on kyse. Suojatien yli ajamisessa pysähtymättä on kyse piittaamattomuudesta ja joko liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tai törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Onnettomuustapauksissa ja myös läheltä piti tilanteissa, joissa poliisi sattuu paikalle, voi autoilijalle tulla sakkoja tai jopa ajokieltoa. Kaikkein törkeimpiä tapauksia voidaan puida myös raastuvassa. Rangaistukset voivat tuntua kovilta, mutta niin niiden tuleekin olla. On vain hyvä, jos ne saavat autoilijan löysäämään kaasujalkaa ja kunnioittamaan suojatietä. Monessa tapauksessa ei olisi pahitteeksi, jos ajokieltoon määrätylle autoilijalle määrättäisiin liikennesääntöjen kertauskurssi autokoulussa. Näin vaaratilanteita ei syntyisi ainakaan sen vuoksi, ettei liikennesääntöjä tunneta kunnolla. Toivon mukaan sääntöjen kertaus pistäisi autoilijan miettimään myös sitä, ettei koskaan saa olla niin kiire, että sen vuoksi vaarantaa toisten tiellä liikkujien terveyden ja hengen.

Moni suojatieonnettomuus olisi vältettävissä, jos autoilijat muistaisivat hiljentää vauhtia suojatietä lähestyessään. Tarpeen on myös kiinnittää huomiota siihen, onko jalankulkija suojatiellä tai pyrkimässä suojatielle. Siis ollaan me kaikki tarkkoina liikenteessä ja muistetaan kunnioittaa suojatietä.

Terveisin Anna-Liisa

 

 

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=448419 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Miksi tarvitaan työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua?

2.11.2016

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=414932 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Naiset vaikuttajina

Suomi on ollut edelläkävijä naisten aseman suhteen.   Vuonna 1864 säädettiin laki 25 vuotta täyttäneiden naimattomien naisten täysivaltaisuudesta. Vuonna 1906 naiset saivat ääni- ja vaalikelpoisuuden ja samana vuonna valittiin ensimmäiset naisparlamentaarikot.  1800-luvun alussa perustettiin yksityisiä tyttökouluja ja hieman myöhemmin myös valtiollisia kouluja säätyläistytöille. Naisylioppilaiden määrä nousi 1890-luvulla niin, että vuosisadan vaihteessa tyttöjä oli ylioppilaista jo 65 %.

Naimisissa olevat naiset olivat kuitenkin miestensä edusmiehisyyden alaisina aina vuoden 1929 avioliittolakiin saakka. Käytännössä tämä tarkoitti, että aviomiehellä oli oikeus vaimon mahdollisiin palkkatuloihin ja jollei avioehtoa ollut, myös hänen omaisuuteensa. Myös naisen toiminta kodin ulkopuolella oli pitkään rajoitettua ja naisen tuli pyytää aviomieheltään lupa kodin ulkopuoliseen toimintaan. Tätä taustaa vasten viime vuosisadan alun naisvaikuttajien toiminta on sitäkin merkittävämpää. Yksi tuon ajan vaikuttajanaisista on Oulun Nuijan Naisten (= Suomalaisen puolueen paikallinen naisosasto, Oulun Kokoomusnaisten edeltäjä) ja Oulun Kokoomusnaisten perustajajäsen ja näiden yhdistysten ensimmäinen puheenjohtaja Maikki Santaholma (1869–1959).

1930 kouluhallitus tiedusteli, löytyisikö Oulusta sopivaa tilaa tyttölyseon yläluokille. Kaupunki ilmoitti, ettei sopivaa tilaa ollut, eivätkä miesvaltuutetut välttämättä pitäneet tyttöjen jatkokoulua tarpeellisenakaan.  Asiasta kuultuaan Oulun Kokoomusnaiset valtuuttivat Maikki Santaholman hoitamaan asiaa. Yhteistyössä NNKY:n ja Oulun Naisliiton edustajien kanssa Maikki Santaholma etsi soveltuvan väliaikaisen tilan ja lähetti Oulun kaupunginvaltuustolle kirjelmän, jossa valtuustoa kehoitettiin myöntämään määräraha tyttölyseon yläluokille.  Kokouksessaan Oulun kaupunginvaltuusto myönsi vuokrarahan ja näin Oulun tyttölyseo saatiin laajennettua 9 -luokkaiseksi. Tämän merkitystä lisää se, että tämä tapahtui aikana, jolloin naimisissa olevia naisia oltiin vasta alettu kohdella täysivaltaisina kansalaisina. Yläluokkien saaminen oli merkittävä edistysaskel naisten asemassa myös sikäli, että koulutus ja sivistys olivat tuolloin ja ne ovat edelleen avainasemassa uuden, edistyvän yhteiskunnan luomisessa.

Naisten asemassa on tapahtunut paljon 1930-luvun jälkeen. Tänä päivänä sekä lukio- että yliopisto-opiskelijoista suurempi osa on naisia kuin miehiä.  Myös Stubbin hallituksessa on ministereinä enemmän naisia kuin miehiä. Päättyneellä kaudella eduskunnassa oli kuitenkin miesenemmistö ja myös pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä useammat ovat miehiä kuin naisia.  Vuonna 2010 enemmistö lapin kuntapäättäjistä oli miehiä ja myös kunnanjohtajien ja kuntayhtymäjohtajien joukossa miehillä oli selkeä enemmistö. Sosiaalijohtajat sen sijaan olivat useimmiten naisia.  Listaa naisten ja miesten aseman eroista voisi jatkaa, mutta perusasetelma ei sillä muuttuisi.

Vaikka naiset ovat nykyisin koulutetumpia kuin miehet, ovat miehet johtavassa asemassa ja vaikuttajina useammin kuin naiset. Syitä tähän on haettu naisten uravalinnoista. Sukupuoli vaikuttaa edelleen siihen, mille aloille nuoret naiset ja miehet useimmiten hakeutuvat opiskelemaan. Toisaalta tilanteeseen vaikuttavat naisten hoivavelvollisuuksista aiheutuvat urakatkokset, jolloin uralla eteneminen tai jo uralla eteenpäin pyrkiminen voivat jäädä naisilla perhevelvollisuuksien jalkoihin. Tämän lisäksi eroja on selitetty naisten kunnianhimon ja esimieheltä saadun kannustuksen puutteella sekä talouselämän arvoilla. Ehkäpä edelleen ajatellaan, että koti on naisen maailma ja maailma on miehen koti. Vastaavasti paikkaa hakeneelta tai johtavassa asemassa olevalta naiselta voidaan odottaa huomattavasti enemmän kuin vastaavassa tilanteessa olevalta mieheltä. Tämän ovat monet johtavassa asemassa olevat tai sellaisiin pyrkineet naiset todenneet.

Edistysaskeleita naisten asemassa ja oikeuksissa on otettu, mutta vielä on tehtävää, jotta Suomi olisi Kokoomusnaisten tavoitteiden mukaisesti maailman paras maa naisille 2017. Naiset vaikuttajina ovat tekijöitä ja vastuunkantajia. Jos jokin työ pitää saada tehdyksi, valitaan siihen nainen. Ehkäpä tämä oli myös sen miehen kokemus, joka Kemin markkinoilla kohdatessamme totesi, että eduskuntaan pitäisi valita enemmän naisia. Tässä asiassa päätäntävalta on nyt äänestäjillä – äänestä naista vaikuttajaksi ja vastuunkantajaksi.

 

Terveisin Anna-Liisa

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=316639 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Päiväparkki ja vertaistukea

Viime vuosina olen saanut seurata läheltä useamman omaishoitajan arkea. Aina he eivät ole olleet omaishoidontuen piirissä, eikä omaishoidon lisäksi tarvittavien palvelujen saaminen ole ollut itsestään selvää. Aina saadut kotisairaanhoidon palvelut ja muut tukipalvelut eivät ole myöskään olleet riittäviä. Näiden kokemusten myötä minulle oli itsestään selvää, että osallistun Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n haastekampanjaan ja tutustun omaishoitajien arkeen. 

Vierailin maaliskuun puolivälissä Rovaniemen Taukopirtillä. Aamupäivän aikana sain tavata Napapiirin omaishoitajat ry:n työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, tutustua päiväparkkitoimintaan ja osallistua omaishoitajien vertaistukiryhmään. Aamupäivän tunteihin mahtui keskustelua, laulua ja naurua, mutta myös puhetta huolenaiheista, jaksamisesta ja palveluketjujen toimivuudesta – tai toimimattomuudesta.

Kaikkein päällimmäiseksi asiaksi aamupäivän aikana nousi omaishoitajien jaksaminen. Jaksaakseen hoitaa läheistään omaishoitaja tarvitsee vapaapäiviä, eikä ajan saaminen myös vapaa-ajan harrastuksiin olisi pahitteeksi. Moni omaishoidettava tarvitsee kuitenkin jatkuvaa hoivaa, joten vapaahetken saati vapaapäivän saaminen edellyttää toimivia sijaishoidon palveluita. Vapaa-ajassa on kyse paitsi omaishoitajan jaksamisesta, myös hänen oikeuksistaan. Mitään työtä ei tehdä tauotta 7/24, joten tätä ei voida vaatia myöskään omaishoitajalta. Omaishoitajilla on oikeus vapaapäiviin ja -hetkiin, eikä hänen tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että jättää omaisensa hetkeksi muiden hoitoon.

Toinen aamupäivän aikana toistuvasti esillä ollut aihe oli palveluketjujen katkeamattomuus. Se, että asioita pallotellaan viranomaiselta toiselle ja apua täytyy hakea usealta luukulta, syö turhaan omaishoitajien voimavaroja. Omaishoitajat kokivat hyvänä tiimilääkärisysteemin, jossa niin omaishoitaja kuin hoidettavakin saivat asioida tutulla lääkärillä. Näin aikaa ei mennyt sairaushistorian turhaan läpikäymiseen, vaan lääkärikäynnillä päästiin heti asiaan. Palveluketjujen katkeamattomuutta voisi kehittää edelleen perustamalla omaishoidon koordinaattorin virka. Tehtävään palkattavan tulisi olla hoitoalan ammattilainen, joka huolehtisi paitsi omaishoidettaville tarjottavien palveluiden koordinoinnista, myös omaishoitajien jaksamisesta.  

Omaishoitajia ei saa unohtaa, jotta he jaksavat tärkeässä työssään. Niin omaishoitajan vapaiden toteutumista kuin palveluketjujen katkeamattomuuttakin voidaan edistää omaishoitolailla. Aiemmin on säädetty lailla omaishoidontuesta. Lain eri pykäliä on uudistettu useampaan otteeseen. Nyt tarvitaan kokonaisvaltaisempaa lakiuudistusta. Tärkeää on muistaa, ettei omaishoidontuessa ole kyse ainoastaan omaishoitajalle maksettavasta korvauksesta, vaan myös jollei ennen muuta omaishoidon tueksi tarvittavasta palvelupaketista.

 

Terveisin

 

Anna-Liisa

 

Teksti julkaistu myös Omaishoitajien ja läheisten liiton sivuilla http://www.omaishoitajat.fi/p%C3%A4iv%C3%A4parkki-ja-vertaistukea

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=315025 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit

Nuoriostyölakiuudistuksen lähtökohtia

30.3.2015

Nuorisotyölakia ollaan uudistamassa.  Lakiuudistuksen lähtökohtana on säilyttää vanhasta laista se, mikä toimii ja kohdentaa uudistukset asioihin, joissa kaivataan muutosta. Lähestyn tässä lakiuudistusta kolmen näkökulman kautta. Ensiksi tarkastelen, kuka on nuori nuorisotyössä. Toiseksi pohdin alueellista yhdenvertaisuutta ja sen toteutumismahdollisuuksia nuorisotyössä. Lopuksi kiinnitän huomiota ennalta ehkäisevän työn vs. korjaavan työn painotuksiin.

Lakiuudistuksen yhteydessä on kysytty, kuka on nuori nuorisotyössä ja mikä on nuorisotyön kohdejoukko.  Se, miten kysymykseen vastataan vaikuttaa olennaisella tavalla nuorisotyön ja samalla myös nuorisotyötä säätelevän lain sisältöihin.

Nykyinen nuorisolaki määrittelee nuoriksi kaikki alle 29-vuotiaat. Nuorisotyön kohdejoukkoon kuuluviksi luetaan näin myös alle kouluikäiset, 0-6-vuotiaat lapset. Lakiuudistuksen yhteydessä on keskusteltu siitä, pitäisikö ikämääritystä muuttaa. Ikärajojen määrittämiseksi on kysytty nuorilta, ketkä ovat heidän mielestään nuoria. Yleisiä vastauksia ovat olleet 13–18-vuotiaat tai 13–25-vuotiaat.

Itse lähtisin ikämäärityksissä toiminnasta. Ketkä osallistuvat nuorisotoimen järjestämään toimintaan ja keille toiminta on suunnattu. Nuorisotyö vastaa monissa kunnissa koululaisten iltapäiväkerhoista ja nuorisotaloilla käyvät 13 vuotta täyttäneiden ohella myös 7-12-vuotiaat alakoululaiset. Erilaisiin nuorisotapahtumiin puolestaan osallistuu myös 18 vuotta täyttäneitä. Nuorisotyön kohdejoukon ulottaminen 18–25-vuotiaisiin on myös kansainvälinen yhteistyö huomioiden perusteltua. Alle kouluikäisiin suunnattu lapsi- ja perhetyö sen sijaan ei mielestäni kuulu nuorisotyön tehtäviin.

Yksi lakiuudistuksen tavoitteista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen nuorille asuinpaikasta riippumatta. Tavoitteena tämä on tärkeä, mutta samalla helpommin sanottu kuin tehty. Olosuhteet ovat pääkaupunkiseudun metropolialueella kovin erilaiset kuin Lapin selkosilla. Lapissa ja muuallakaan harvemmin asutuilla seuduilla nuorisotaloa tai nuorten työpajaa ei välttämättä löydy lähimailta.  Myös nuorisovaltuusto saattaa olla useamman kunnan yhteinen. Harvaan asutuilla alueilla korostuukin kuntien välisen yhteistyön ohella – tai jopa ennen kaikkea – kunnallisen nuorisotyön yhteistyö paikallisten muiden nuorisokasvattajien kanssa.

Lakiuudistuksen yhtenä lähtökohtana on ennaltaehkäisevä työote. Samanaikaisesti kuitenkin keskustellaan etsivästä nuorisotyöstä ja on esitetty myös kysymys, olisiko tarpeen perustaa nuorisotyöhön valtakunnallinen mielenterveystyön kehittämiskeskus. Nuorisotyön tehtävänä ei kuitenkaan ole erityisopetuksen tai terapiapalvelujen tarjoaminen. Sen sijaan olennaista on nuorten kohtaaminen ja heidän näissä kohtaamisissa saamansa psykososiaalinen tuki. Lakiuudistusta valmisteltaessa onkin tärkeää tunnistaa ja tunnustaa se työ, jota nuorisotyössä jo tehdään ja etsiä keinoja ennaltaehkäisevä työn jatkuvuuden varmistamiseen nuorisotyössä. 

Terveisin

Anna-Liisa

Alkuperäislähde: http://www.anna-liisalamsa.com/?x175213=314409 Artikkelin kirjoittaja: Anna-Liisa Lamsa Artikkelin kategor: Blogit